FutuVision Group

Uusi kiinalaiseen kulttuuriin keskittynyt radiokanava aloittanut toimintansa

Uusi kiinalaiseen kulttuuriin keskittynyt radiokanava aloittanut toimintansa

11.05.2009

Radio86 on aloittanut kiinalaiseen kulttuuriin keskittyvän radiokanavan lähetykset. Lähetykset kuuluvat keskiaaltotaajuudella 963 kHz. Ohjelmaa lähetetään päivittäin aamulla klo 5.00-9.00 sekä illalla klo 18.00-01.00 välisenä aikana. Digita toimittaa palvelun Porin keskiaaltoasemalta.

Ohjelmaa kanavalle tuottaa tamperelainen Radio86. Ohjelmat käsittelevät Kiinaa ja sen kulttuuria, ja ne toimitetaan useilla eurooppalaisilla kielillä. Sisältöä kanavalle saadaan myös China Radio Internationalilta Kiinasta.

”Radio86:n tavoitteena on tarjota Pohjoismaiden ja Baltian alueelle monipuolisesti tietoa Kiinasta ja sen kulttuurista. Olemme sitoutuneet tähän tehtävään pitkäksi ajaksi”, FutuVision Media Oy:n toimitusjohtaja Zhao Yinong kertoo.

Digita on tyytyväinen pitkäaikaiseen sopimukseen. Uuden radiokanavan ansiosta keskiaaltoradiolähetykset alkavat jälleen Suomessa. ”Olemme Digitassa iloisia yhteistyöstä FutuVision Median kanssa. Yhteistyön toteuttamisessa olemme hyödyntäneet TDF-konsernin asiantuntemusta ja erityisosaamista, kuten esimerkiksi satelliittilähetyspalveluja”, Digita Oy:n radiopalveluiden kehityspäällikkö Jari Pasuri kertoo.

Lisätietoja:
Radiopalveluiden kehityspäällikkö Jari Pasuri, Digita Oy, p. 040 5287088,
Päätoimittaja Jutta Valkeinen, FutuVision Media / Radio86. P. (03) 4108 9031,

Digita Oy on Suomen johtava radio- ja televisiopalvelujen jakeluyhtiö sekä merkittävä tietoliikenneverkkojen ja verkkoinfrastruktuurin kehittäjä. Maan kattava organisaatio varmistaa palveluiden korkean laadun ympäri vuorokauden. Digitan asiakkaita ovat muun muassa tv- ja radioyhtiöt sekä mobiili- ja laajakaistaoperaattorit. Digita on osa kansainvälistä TDF-konsernia.
www.digita.fi

Radio86 on FutuVision Median aputoiminimi. Radio86 tuottaa sisältöä kaikilla median kentillä. Sen tunnetuimmat tuotteet ovat Radio86.com nettisivut, jotka tarjoavat tietoa Kiinasta seitsemällä kielellä, sekä radio-ohjelmat kuudessa maassa Euroopassa. FutuVision Media kuuluu Futuvision Groupiin, joka koostuu viidestä yhtiöstä Suomessa sekä toimipisteistä Kiinassa ja Ranskassa. FutuVision Groupin tavoitteena on palvella vuorovaikutteisena siltana yksityisiä henkilöitä ja yrityksiä Kiinan ja Euroopan välillä.

www.futuvision.com, www.radio86.fi