FutuVision Group

Alihankintamessut 2008

Alihankintamessut 2008

12.11.2008

FutuVision Technologies oli esittelemässä teknologiansiirtokonseptiaan sekä elektroniikan suunnittelu- ja valmistuspalveluitaan Alihankintamessuilla 2008. Ständillä kävijöiltä saadun palautteen perusteella Kiinassa on tällä hetkellä vetovoimaa.

Suomalaisella teknologialla on selkeästi markkinoita Kiinassa mm. ympäristöön, kestävään kehitykseen, vesivoimaan ja automaatioon liittyen. Kiinassa on huomattu Euroopan ja Suomen korkean teknologian tarjonta, ja kiinalaistahot etsivätkin parhaillaan yhteistyökumppaneita mm. valtioon pohjautuvien yhdistysten kautta. FutuVision Technologiesin teknologiansiirtokonsepti perustuu näihin ainutlaatuisiin verkostoihin ja niiden hyödyntämiseen kiinalaisten kontaktiemme kautta.

FutuVision Technologies Oy kiittää kaikkia ständillä kävijöitä!