Fujianin verkostoitumistapahtuma pidettiin Fuzhoussa 18- 20.6 2009
25.06.2009
FutuVision Technologies Oy osallistui Kiinan eteläisessä Fujianin provinssissa järjestettävään vuotuiseen teknologia- ja projektitapahtumaan. Esittelyssä oli kuusi suomalaista teknologiaratkaisua. Tapahtuma oli luonteeltaan erittäin aktiivinen ja kansainvälinen, ja sen kautta avattiin ovia sekä Kiinan- että maailmanlaajuisesti, sillä FutuVisionin ohella tapahtumaan osallistui myös muita ulkokiinalaisia organisaatioita. Paikan päällä kiinnostusta herättivät sekä Suomen osasto että erityinen seminaari, jossa esiteltiin mukana olleet teknologiat. Seminaari oli todella onnistunut, sillä yli 100 kiinnostunutta yrittäjää oli tullut kuulemaan suomalaisista teknologioista.
Fujianin paikallishallitus tukee tapahtumaa vahvasti ja kutsuu avainorganisaatioita, projekteja ja sijoittajia saman katon alle tavoitteenaan päivittää teknologian tasoa jatkuvasti. Tapahtumassa kävi tänä vuonna 110 000 kävijää kolmen päivän aikana.
Fujian provinssin ja FutuVisionin yhteistyö luo erittäin tehokkaan markkinakanavan Kiinan markkinoille. FutuVision toimii yhteistyössä paikallisen organisaation kanssa ympärivuotisesti, ja yhteistyötä kehitetään vielä jatkossa. Yhteisenä tavoitteena on ”hyvin valmisteltu, puoliksi tehty” -periaate. Ennen tapahtumaa tehdään valittujen suomalaisten projektien esivalmistelu ja yritysten profiilin luonti, jotta osallistujat saavat itse tapahtumasta mahdollisimman suuren hyödyn. Tämän lisäksi tapahtumassa syntyneiden yhteityöprojektien jatkotoimenpiteisiin on tarjolla tukea ja palveluita.
FutuVision Technologies kiittää Fujianin järjestäjäorganisaatioita, sponsoreita sekä suomalaisia yhteistyökumppaneita onnistuneesta yhteistyöstä!






